Kuntoilua salilla ja kodin pahvilaatikkoviidakossa

On asioita, jotka pitaa nahda itse uskoakseen etta niita ihan oikeasti on olemassa muutenkin kuin elokuvissa. Esimerkiksi: televisiosaarnaajat, sahkokayttoiset sahkopyoratuolit, joita voi lainata kaupassa jos ei jaksa (lihavuudeltaan) itse kavella, televisio-ohjelma Dallas Cowboys Cheerleedersin treeneista tai kreikkalaisin kirjaimin nimettyjen yliopistoveljeskuntien talot. Nama kaikki on nyt jo omin silmin nahty. Uusia listoja seuraa myohemmin.

Eilen kavin testaamassa kuntosalia, jossa C kay (sain viikon kokeilujasenyyden ja nyt henkilokunta pokkuroi, jotta minakin liittyisin ja ne saisi provikat). Ihan ok paikka, erityismaininta 25 metrin kunnollisesta uima-altaasta, joka ainakin eilen kahdeksan aikaan oli aivan tyhja ja sai omalla radalla vedella menemaan. Hassuuspiste tulee siita, etta jokaisessa laitteessa on oma henkilokohtainen telkkari, johon saa tuoda myos oman dvd:n, jota voi siina juostessa katsella. Tai siis eihan niilla juoksumatoilla kaikki mitaan juossut, ainakin moni nainen oli tullut vaan kaverinsa kanssa juttelemaan ja lontysteli siina hitaammin kuin mita mina kavelen ollessani ostoksilla. Ei tarvinnut siella ”naisten puolella” paljon laitteisiin jonotella. Olin ihan erikoinen, kun mun tuli salilla hiki :) Ai niin ja jos se henkilokohtainen telkkari ei riita, niin siella on myos elokuvateatterihuone taynna kuntopyoria ja juoksumattoja ja crosstrainereita, etta voi sitten ihan pimeassa katsoa leffaa ja lontystella siina matolla. Pitaa olla kylla hemmetin hyva elokuva, etta jaksan hinkata kuntopyoralla puolitoista tuntia. Ensi kerralla taytyy kokeilla jumppatunteja, siella on samat LesMills-tunnit, mutta C sanoi, etta ainakin akkivilkaisulta nayttaa loysemmalta kuin GoGolla. Testituloksia ensikerralla.

Muuttokuorma tuli tanaan! Ja kaikki on kunnossa. Ei ole sentin homekerrosta sohvassa eika mitaan muutakaan milla minuta peloteltiin. Kolme muuttomiesta tuli vartin yli kymmenen ja puoliltapaivan kaikki oli valmista. Olisivat myos purkaneet laatikot, mutta halusin tehda sen itse, kun kuitenkin olisi jokaisesta tavarasta pitanyt sanoa mika menee minnekin. Ja esim. kirjoja on ihan turha viela edes purkaa laatikoista, kun ei meilla ole viela niita kirjahyllyjakaan. Kokosivat kuitenkin kappaleiksi puretut poydat ja sohvan.

Toistaiseksi ainut muuton uhri on pieni posliininen espressokupin lusikka, jonka pudotin astioita laatikoista purkaessa keittion laattalattialle ja se luonnollisesta rajahti tuhanneksi palaksi. Jotain asioita ollaan jo heitetty roskiinkin, mm. pari rikkinaista lakanaa jotka oli vahingossa sujahtanut kuormaan mukaan (ja aidille tiedoksi kylla, niista olisi saanut matonkuteita, mutta juuri nyt ei ollut tarvetta :). Keittion laatikoita oli 9 ja niiden purkamisessa meni melkein 3 tuntia. Muita laatikoita ollaan nyt purettu sen verran etta olohuoneessa paasee taas liikkumaan. Ja huomenna mennaan ostamaan vahan adaptereita ja johtoja, etta saan oman rakkaan minimaccini ja skandimerkit toimimaan.

Kyllapa muuten oli mukavaa syoda paivallinen oman ruokapyodan aaressa oikeilta lautasilta ja juoda lasi punaviinia (koska meilla on taas pullonavaaja :). Ja sen jalkeen losahtaa omalle sohvalle. Nyt alkaa tuntua muuttaminen todelta. Ja tama asunto omalta kodilta.

Mainokset

4 thoughts on “Kuntoilua salilla ja kodin pahvilaatikkoviidakossa

  1. Haluaisin kuvaa siitä kun testaat sähköpyörätuolia! Ja koska muka ollaan tarvittu pullonavaaja että sais viiniä :D

  2. hyvä ne!

    minä katsoin viime vuonna lätkän playoffseja kuntosalilla juoksumatolta. Mut minä syön kyllä myös Froot Loopseja aamuisin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s