Kauppa-asioilla

Lapsi nukahti, tuttuun tapaansa, kesken metsälenkin rattaisiinsa, joten jatkoin suoraan kauppaan. Lempipuuhaani, koska saan edelleen, joka kerta, hassuja katseita kävellessäni ruokakauppaan. Halvat ovat hullun huvit, koska ekstrahupia saan kävelemällä lenkkivaatteissa kuntosalin ohi. Siellä, ison näyteikkunan takana, ne taas olivat: juoksumatolla kävelijät. Ulkona n. 25 astetta, aurinko paistaa, mukava tuulenvire käy ja nämä menevät kävelylenkille kuntosalille. Joskus kävelen sen ison ikkunan edestä jätski kädessä. Hähää, siitäs saavat.

Eikä hupi lopu tähän! Sen lisäksi, että kävelen kauppaan, rattaita työntäen, aiheutan hämmennystä sillä, että pakkaan kauppaostokset rattaiden mukana kulkevaan pussiin, enkä siis halua kaupasta muovikasseja. Täällähän ostokset pakkaa joko kassahenkilö tai erillinen pakkaajapoika, ei koskaan asiakas itse. Asiakkaalta kysytään ”paperi vai muovi?” ja jos sanoo ”ei kiitos kumpaakaan, mulla on nää rattaat”, pakkaajat hämmentyvät aina totaalisesti. Siis että mihin? Ja miten minä nyt…? Joskus ne pakkaavat tavarat muovipusseihin kuitenkin ennen kuin ojentavat ne mulle että saan laitettua ne rattaisiin. Tästä syystä käytänkin usein itsepalvelukassoja, ettei tarvi selitellä kenellekään miksen halua muovikasseja.

Kaupan muovikassithan ovat täällä ihan erilaisia kuin esim. Suomessa. Pieniä, ohuita rimpuloita, jotka kestävät ehkä yhden maitopurkin kerrallaan. Ja niin niitä sitten käytetäänkin. Jos unohdan omat kauppakassit kotiin, joudun antamaan luvat muovipusseihin pakkaamiseen, ja tulos on sitten n. 15 erillistä muovipussia, jotka vain nostetaan ostoskärrystä autoon ja autotallista keittiöön. Onneksi ne sentään voi kierrättää. Ja Seattlen kaupunki on jo kieltänyt näiden ostosmuovipussien käytön ja tämä meidän kaupunki aloittaa vastaavanlaisen kiellon ensi vuonna. Eli nyt pitää kiireesti ommella lisää näitä

2 thoughts on “Kauppa-asioilla

  1. Se sinun kauppakassisi oli kyllä hieno! Tiedostava!

    Aivan mahtavaa, miten sää hämmennät niitä siellä. Kukahan se kertoikaan, että oli Ameriikan puolella ollessaan saanut poliisin kintereilleen, kun oli jossain suurkaupungissa kävellyt. Poliisi oli tullut oikein kysymään, että milläs asioilla sitä liikutaan. Ihme juttu, kävely kuitenkin on mukavaa ja hyödyllistä ja ekologistakin.

    • Ei mutta kyllähän se niin on, että kadulla kävelee vain köyhät ja hullut, ja erityishullut lähtee kävelylle jopa silloin kun maassa on lunta! Ja lapsen kanssa vielä, luoja paratkoon! Sehän vähintään jäätyy sinne rattaisiin (jos on esim. -2 astetta ja lapsella toppahaalari ja villapipo :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s