Onnellisesta nelivärikirkosta, päivää

Suomessa asuessa ärsytti, kun postiluukkuun tuli Kirkkosanomat, vaikkei itse edes kuulunut kirkkoon. Se, että kirkko ja valtio ovat täällä erillisiä yksiköitään eivätkä yhtä lailla naimisissa kuin Suomessa, näkyy täällä tavallisessa arjessa (ainakin itselleni) aika vähän. No juu, kouluissa ei ole uskonnon opetusta (tästä toki on vielä vähän käytännön kokemusta kun tuon Pienhenkilön opintie ei ole vielä alkanut) eikä kirkolliset juhlapyhät ole yleisiä vapaapäiviä (ai mikä pääsiäisloma?). Ja sitten on se kirkollisvero. Tai siis se ettei sitä ole. Mutta jostainhan ne kirkot toimintaansa rahaa tarvitsevat, joten mistä se tulee? Seurakuntalaisten lahjoituksista kai enimmäkseen. Tämä johtaa luonnollisesti siihen, että kirkkojen välillä käydään kovaa kilpailua asiakkaista, eli niistä seurakuntalaisista. Ja tämä taas johtaa siihen, että täällä kirkkojen täytyy mainostaa itseään. Enkä nyt siis tarkoita näitä ”tavallisia” ovelta-ovelle kiertäviä uskontoja, vaan täällä ihan kaikkien kirkkojen pitää mainostaa, pysyä ajan hermolla ja olla hip ja cool. Ainakin siis mainoksissaan:

On neliväriä ja kiiltoa

Ei tule Kirkkosanomia, mutta tulee mainospostia: neliväriä ja kiiltoa

Mainostulva yltyi luonnollisesti pääsiäisen alla. Uusia asiakkaita kalastellaan onnellisilla perhekuvilla, trendikkäällä graafisella ilmeellä ja vähän sillä itse asiallakin. Nämä sekoittuu kaikkeen muuhun mainoslappuihin helposti – välillä pitää oikein tarkasti lukea, että onko kyseessä nyt hammaslääkäri vai ravintola vai kirkko, kun aina on yhtä onnelliset ja valkohampaiset perheet kuvissa :)

Mainokset

2 thoughts on “Onnellisesta nelivärikirkosta, päivää

  1. Haa… mä tuun taas tunkeilemaan ja lässyttämään, mutta…

    Kirkot toimii täällä sillä, että kirkkoon liittyneet ns. jäsenet maksaa palkastaan yleensä 10% kirkolle. Tämä on tosin täysin vapaaehtoista eikä niitten rahojen perään sen kummemmin kukaan kysele. Mun – L ei käy kirkossa eli en voi sanoa meidän – kirkkoon maksan kuukausittain kolehdin, joka menee automaattisesti meidän tililtä. Itse ajattelen sen niin et maksan siinä lastenhoidosta ja vähän itse asiastakin kun pakkohan sen papinkin on palkkansa saada. Lisäksi saadaan lahjoituksia jotka on joko osoitettu johonkin tiettyyn tai sitten ei. Kukaan ei siis varsinaisesti näillä mainoksilla kenenkään rahojen ja kukkaron perässä vaan ajatuksena on ilmoittaa mahdollisuudesta liittyä seurakuntaan, löytää yhteisö ja oppia lisää Jumalasta.

    Viime syksynä me kerättiin rahaa meidän kampuksen laajentamiseen kun tilat tahtoo loppua kesken ja neljässä viikossa raavittiin kokoon $4.2 miljoonaa taalaa.

    Tervetuloa kuuntelemaan, ei tarvitse maksaa. Kahvit ja lastenhoitokin on ihan ilmaista!

    Oli mukavaa nähdä tänään :)

    • No juu, ehkä taas suoristin mutkia, eihän noi mainokset nyt suoraan mitään rahankeruuta ole, mutta on siinä uusien seurakuntalaisten hankinnassa väistämättä sekin puoli. Seurakuntalaisia tarvitaan sinne kirkon toimintaan, muuten ei rahaa tipu. Suomessa kun suurin osa väestöstä on sellaista tapauskovaista, en usko että monikaan vapaaehtoisesti tuota 10% maksaisi jos ei olisi sitä veroa. En esim. tunne Suomesta ketään joka kävisi säännöllisesti viikottain kirkossa, täällä tunnen tosi monta. Tarvittaisiin juuri näitä mainoksia ja kampanjoita aktivoimaan ihmisiä mukaan toimintaan, jos rahaa ei ”automaattisesti” tulisi verojen muodossa. Sitä vaan halusin tällä sanoa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s