Kaikki muuttaa/uu

Muutto on lauantaina. Asiat vielä 85-prosenttisesti täysin levällään. Kai ne siitä sitten, viimeistään perjantaiyönä pakkaillaan ja hikoillaan kun laatikot loppuu kesken. Jätesäkeillä sitten loput. Talo on valmis, remppajampat poistuvat toivottavasti tänään lopullisesti. Alunperinhän oli tarkoitus poistaa se yksi seinä, maalata loput (keittiö-olohuone-eteinen-käytävä) sekä poistaa kokolattiamatto ja hiotuttaa sen alta löytynyt puulattia. No nämä tehtiin. Lisäksi ”räjäytettiin” takka, eli purettiin rumat marmorilaatat ja sääntöjen vastainen ”rappunen” takan edestä, vaihdettiin yhden kylppärin laminaatti laatoiksi ja lisättiin keittiön välitilaan laatat. Kantavaa seinää kun poistaa, pitää tehdä rakenteisiin muutoksia. Katosta perustuksiin asti. Näiden proseduurien johdosta meillä on nyt alakerran ”olotilan” ruskeassa seinässä valkoinen pohjustusmaaliraita. En jaksa stressata siitä. Maalataan sitten kun jaksetaan. Tai sitten vaan sanon kaikille että se on taidetta. Ei kukaan uskalla sanoa vastaankaan, ainakaan suoraan päin naamaa :)

Tässä samaan syssyyn on suunniteltu myös Suomen-matkan jälkeistä aikaa. Kiertämällä päiväkoteja. Aion mennä elokuussa takaisin töihin. Tai siis etsiä jälleen töitä. Jännittää, pelottaa. Osaanko enää mitään? Kelpaanko enää minnekään? Onko aika ajanut 2 vuodessa ohi? Tiedänkö enää mistä ne ”siellä töissä” puhuu? Miten lapsi sopeutuu? Miten itse sopeudun siihen, että pitää herätä herätyskellon soittoon, silittää vaatteet, kammata tukka ja meikata – joka päivä? Järki sanoo, että hyvin se menee, voi kun aina jaksaisi sitä Järkeä vaan kuunnella.

Ja niistä päiväkodeista sitten. Olen jo ennen saarnannut niiden hintojen älyttömyyksistä, mutta enpä älynnyt aiemmin, kuinka järjestelmällistä jo tällaisen 1,5-vuotiaan koulutussuunnittelun pitäisi olla. Juu, luitte oikein, koulutus. Joihinkin päiväkoteihin on jopa vuoden jonotuslistat (tai saattaa olla pidemmätkin, minä törmäsin vuoden mittaiseen), ja kyse ei siis ollut mistään erityismegasuperpäiväkodista, vaan ihan normaaliryhmästä. Josta siis maksaisin paljon rahaa (joten kyse ei siis ollut siitäkään että ilmaiseen paikkaan olisi pitkä jono). Minun mielestäni opetussuunnitelmaa tärkeämpää tuollaiselle minikouhottajalle olisi, että sillä olisi vanhempien työpäivän ajan sellainen paikka missä se saisi turvallisesti kouhottaa menemään ja tehdä hyväksi havaitsemiaan lapsiasioita (kiipeäminen, möyriminen, pinoaminen, järsiminen, pyöriminen, taputtaminen). Ja että se saisi ruokaa ja unta tarpeensa mukaan. No nämä vaatimukset yleisestiottaen kyllä täyttyvät, mutta lisäksi on opetussuunnitelmaa ja teemoja ja kehityskeskustelua ja ohjausta ja järjestystä.

No, ehkä tämä oli vaan tällaista alkuhämmennystä ja todennäköisesti touhu on ihan niinkuin päiväkodeissa silloin kun minä olin pieni. Ainakin siltä se näytti, eilen kun yhdessä paikassa käytiin. Kivan pieni ryhmä, rauhallisen näköinen huone, tilaa riehua ja rellestää – ja rauhoittua. Tuntuu että nämä opetussuunnitelmat ja teemaviikot tehdäänkin ihan puhtaasti tietynlaisia vanhempia varten ja itse hoito/opetus on ihan sitä samaa lasten ehdoilla tapahtuvaa touhua fiineillä nimillä kutsuttuna. Piirtäminen ja muovailuvahailu ovat ”hienomotoriikkaharjoitteita”, ulkona kiipeily on ”fyysistä harjoittelua” ja satujen lukeminen ”kielen oppimisen ja mielikuvituksen vahvistamista”.

Minä toivoisin että nämä jonotuslistat ja hakemusten täyttelyt ja ansioluettelot tulisivat vastaan vasta siinä vaiheessa kun ollaan yliopisto-opintoja suunnittelemassa. Nyt riittäisi kun löytyisi kodin läheltä paikka, jossa olisi kivaa ja turvallista. Matemaattiset taidot tulee sitten myöhemmin. Esim. kypsänä 3-vuotiaana :)

Mainokset

2 thoughts on “Kaikki muuttaa/uu

  1. Mun piti jo aiemmin tähän kommentoida ja sit se jäi kiireessä ja jotenkin ajattelin että varmaan joku on Suomesta jo kerinnyt valaisemaan suomalaisen varhaiskasvatuksen maailmaa. Tän päiväisen postauksesi jälkeen hyppäsin tänne kurkkaamaan ja nythän mä sit kirjoitan…

    Varhaiskasvatus, tai siis se lastentarhatouhu on muuttunut niistä ajoista kun sinä tai me siellä tarhassa käytiin. Nykyään myös suomalaisessa päivähoidossa on niitä kehityskeskusteluita. Suomessa sen nimi on ”vasu” eli yksilöllinen varhaiskasvatussuunnitelma ja siitä sitten keskustellaan yhdessä opettajan ja vanhempien kanssa. Myös opetussuunnitelma on olemassa ja tavoitteet. Varhaiskasvatuksesta on tullut tavoitteellista toimintaa myös pohjolassa ja kyllä se sitä oli jo silloin mun opiskeluaikoina 90-luvun alkupuoliskolla. :)

    http://www.hel.fi/wps/wcm/connect/9342c1e4-682d-461d-a10b-52dfc3a131f4/Helsingin_vasu2011.pdf?MOD=AJPERES&CACHEID=9342c1e4-682d-461d-a10b-52dfc3a131f4

    • Totta, muuttuneet on varmasti touhut joka paikassa. Itsellä vaan kun ei ole minkäänlaista koulutuspohjaa aiheeseen, niin törmäilen näihin asioihin sitä mukaa kun jälkikasvu kasvaa. Oon sitten vaan vanhanaikainen ja kalkkis ja pitää harjoitella tähän tavoitteelisuuteen.

      No, pääasia on kuitenkin että hoitopaikka vaikutti mukavalta, siistiltä ja turvalliselta. Nämä koulutustavoitteet tulevat sitten siinä sivussa…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s