Matkalaukkuelämää

Reissumiehen arjesta, päivää. Olemme nyt päässeet kotoa Pirkanmaan, Bukarestin ja Espoon kautta Helsinkiin. Lapsi nukkuu päiväunia hotellimatkasängyn Ikea-lakanoissa, synttärisankari-isi on ex-kollegoiden kanssa lounaalla ja äiti löysi hetken blogilleen. Huomenna kun sijoitumme taas äidin/mummin helmoihin ja saamme olla niillä sijoilla kuukauden verran, rauhoittuu taas elämä hetkeksi. Nyt ollaan oltu niin paljon menossa ja lentokentillä ja vierassängyissä ja kahviloissa, että nyt jo alkaa kaivata sitä, että aamulla voi ottaa vaatteet kaapista eikä matkalaukusta. Mutta tätähän tämä Euroopan-matkailu nyt meidän tapauksessamme on ja ihanaahan se on, että kaikkialla on paljon ihmisiä joilla vielä on meitä ikävä ja jotka vuosienkin jälkeen roudaavat itsensä ja lapsensa työpäivän jälkeen kaupungin toiselle puolelle leikkipuistoon meitä näkemään, koska huomenna taas lähdetään.

Suomalaiset leikkipuistot on ihan kamalan tylsiä. Joo varmaan hirveän turvallisia ja EU-leimattuja, mutta kun ei niissä metalliliukumäissä edes liu’u! Pikku Kakkosen puiston pitäisi olla Tampereen lippulaiva, mutta ei kyllä ole. Keskellä kaupunkia, paras käyntikortti lapsiperheturisteille, vaan mitä tekee Tampereen kaupunki? Kaksi pientä puista kiipeiliytelinettä ja kaksi keinua. Hiekkalaatikko. Blaaaah. Mutta nyt jäi kyllä kotipuolen amerikkalaisetkin puistot kakkoseksi, nimittäin Bukarestin leikkipuistot voittavat meidän perheen suppean empiirisen leikkipuistotestin. Kaupunkihan on valtava, 3,5 miljoonan hengen suurkaupunki, jossa on toki paljon vielä kommunismin realismia esim. rakennusarkkitehtuurissa, mutta nyt aloimme huomata, kuinka kaupungin isoja puistoalueita on alettu pitää oikeasti kunnossa, istutukset ovat tiptop ja ruoho leikattu. Ja nyt toukokuussa oli niin sopivan lämpöistä, kun ei ollut vielä hellekuuma (paitsi viimeisenä päivänä kun meinasin läkähtyä 35 asteeseen) niin ruohokaan ei ollut vielä palanut (niinkuin loppukesästä) vaan kaupunki oli tosi vihreä. Ja sitten ne leikkipuistot! Niitä oli joka kulmassa ja tosi hyväkuntoisia! Ei graffiteja, ei roskia. Pienessäkin puistossa monta liukumäkeä ja telinettä ja parhaimmat mihin osuimme olivat kuin pieniä leikkipuistoja karuselleineen ja myös aikuisten laitteineen (=ulkokuntosalilaitteita). Pari vuotta vanhemman lapsen kanssa niissä olisi vierähtänyt ihan koko päivä. Nyt vain puolikas :) Ja puistoriehunnan jälkeen kun sai napaan vähän lounaskeittoa ja sitä ihanaa paikallista leipää, Pienhenkilö kuukahti yleensä päiväunille rattaiisin ja me loikoilimme sitten sen ajan puiston puiden varjossa kirjojen (tai kännyköiden) kanssa.

Reissussa on joskus omat haasteensa pitää lapsen rutiineista ja aikatauluista kiinni. Meidän Pienhenkilö on aika kellontarkasti rutinoitunut omaan aikatauluunsa ja sitä ei tuntunut heilauttavan edes pieni 10 tunnin aikaero. Äitinsä oli aivan sekaisin pari päivää ja heräili aamuyöstä, mutta lapsi sen kun posotteli normaalit yöunensa eikä paria öistä älähdystä enempää jetlagista tuntunut kärsivän. Ehkä vähän ruokahalu oli sekaisin, mutta nyt on sitten jo sekin korjaantunut. Ja lentomatkat, hui hai. Turhaan taas sitäkin jännitin. Amerikka-Suomi -matkalla M nukkui vain pari tuntita, mutta sittenpähän nukkui seuraavat yöt mallikkaasti. Levotonhan se on, että siinä äidin tai isän sylissä pitää koko ajan pyöriä ja äheltää, mutta jos se nyt oli sitten sen hinta, niin maksan mieluusti. Puolitoistavuotiaan mittapuulla hän saa kymppiplussan ja papukaijamerkin matkustusreippaudessa. Muutama uusi kirja ja tarpeeksi evästä, siinä se. Kaikkein rauhottavin ohjelmanumero tuntui olevan neidin omien valokuvien katselu iPadilta. Pingukin hävisi tälle. En tiedä mistäköhän se ennakkoajatus tulee, että lentokoneessa kaikki lapset aina vaan huutaa koko ajan?  No joo, varmaan jokainen pieni lapsi vähän kitisee, meidänkin, mutta eikö se nyt ole ihan normaalia vähän väsymystään ja korvien painetta kitistä? Ja sitä paitsi ei se lentäminen itsellekään enää mitään suoranaista herkkua ole, jalkoja pakottaa ja selkää särkee ja nestehukkakin uhkaa ja ilmastointi pilaa limakalvot. Tekee itsekin mieli itkeä. Niin että anteeksi vaan, ihmiset, tämä nyt on meidän perheen tapa liikkua paikasta toiseen, emme tee tätä ainoastaan teidän henkilökohtaiseksi kiusaksenne. Olenkin alkanut jo tavallaan hymähdellä niille kauhusta kankeille katseille lentokentän lähtöportilla kun ihmiset huomaa että noi tulee meidän koneeseen toivottavasti ei mun viereen.

On ollut jo silmiäavaava matka taas. Suomi-shokeista nyt en mainitse muuta kuin tämän ainaisen palveluasian. En vaan voi sille mitään, että se läpsäisee poskelle joka ikinen kerta kun tänne tulee. Että tarjoilija ei edes vahingossa hymyile. Että viini mitataan mittalasilla. Että minua katsotaan kuin vajaamielistä jos kysyn, että onko mahdollista ottaa puolet tästä pitsasta mukaan, kun tuo lapsi ihan kohta alkaa väsyessään huutaa ja mulle tulee kiire. Niin ja mainitaan nyt vielä tämä julkikännäys. Pelkäsin jo, että Suomi voittaa jotain jossain nyt kun olemme asemoineet itsemme Helsingin keskustaan. Sitä näkyä en vaan olis ehkä kestänyt. Ihan riittävän tiukkaa teki nähdä ihan tavallisen näköisiä ihmisiä kaljatölkkien kanssa ihan muina miehinä p*seet olalla normaalina sunnuntaina. Tätä ei ole Suomesta ikävä.

Nyt ollaan siis Helsingissä ja voimme alkaa todenteolla nauttia Suomen kevään tarjonnasta. Lämpimiä, valoisia iltoja, tuoreen ruohon tuoksua, linnunlaulua. Uusien perunoiden ja mansikoiden satokausi saattaa nyt tällä kertaa ohittaa meidät, mutta emme lannistu! Tankkaamme niin paljon ruisleipää ja karjalanpiirakoita ja ilta-aurinkoa, että kestämme taas yhden sateisen syksyn ja talven!

Amerikan Meininki on nyt lomalla.

Mainokset

2 thoughts on “Matkalaukkuelämää

  1. Hehei, tervetuloa Helsinkiin (tosin itsehän vain käyn täällä joka päivä ja palaan sitten sinne ihanalle maaseudulle)! Ja arvaas, minäkin olen menossa käymään Bukarestissa ensi viikolla. Kiva tietää, että siellä on kuuma – en yhtään arvannut, vaikka olisi pitänyt!

    Meillä oli ensimmäinen lentomatka vasta tässä kuussa ja lapsikin ehti täyttää jo 3 ennen sitä. Silti se jännitti, mutta meidänkin pienihminen selvisi loistavasti. Menomatkalle oli varattu uusi auto, jonka äiti maagisesti veti kassistaan, mutta paluulennolle lähdettiin jo ilman erikoisuuksia. No, matka oli vain kolmenn tunnin mittainenkin – vähän eri luokaa kuin teillä :)

    Mukavaa loman jatkoa!

    • Kiitos kiitos, ja hyvää matkaa Bukarestiin! Ota paljon kuvia, olisi mielenkiintoista nähdä minkälaisena kaupunki näyttäytyy silloin kun se ei ole matkakumppanille kotikaupunki. Minähän en osaisi siellä turistina liikkua lainkaan. Kuuma on tosiaan, paras vaatevalinta on puuvillakankainen, ei ihonmyötäistä trikoota, alkaa ahistaa! Paikalliset koikkelehtii korkeissa koroissa, mutta itse suosittelen kenkävalintaa jossa jaksaa kävellä.. Suosittelen ”reikä seinässä”-leipomoista rinkeleitä ja lounaaksi ciorba-keittoa, johon saa yleensä itse annostella haluamansa määrän smetanaa :) Mutta jos et ole hirveän seikkailunhaluinen, älä ota ”ciorba de burta”:aa, se on lehmän mahalaukkua ja paikallisten suurta herkkua :) Lisää vinkkejä yst. vast. sähköpostiin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s