Lähilomailua, osa 1

Suomen-matkan ja uuden työpaikan vuoksi miehen lomakiintiö on tältä vuodelta käytetty. Siispä keskitymme viikonloppuihin. Asumme niin onnekkaassa paikassa, että täällä riittää tehtävää ja nähtävää ihan parin tunnin säteelläkin, eikä tarvitse sen kauemmaksi matkailla. Toki olisi hienoa, jos joskus pääsisimme tutkimaan tätä valtavaa maata myös vähän laajemmalti, mutta nyt tällä lomatilanteella ja Pienhenkilön ollessa vielä aika pieni, kotiosavaltion houkutukset riittävät mainiosti.

Viime viikonloppuna lähdimme ystäväperheen kanssa rannikolle. Seattlehan sijaitsee Puget Soundin, pitkän kapean lahden, rannalla. Avomeren rannalle päästäkseen pitää ajaa pari tuntia lisää, Olympic Peninsulalle. Se ”parin tunnin” ajomatka kesti perjantairuuhkassa reilun neljä tuntia, mutta pikku matkalainen oli yllättävän reipas ja selvittiin kahdella eväs/jaloittelutauolla. Perillä meillä oli vuokrattuna pieni kaksio. Tykkäämme nykyään vuokrata mieluummin asunnon kuin yöpyä hotelleissa, sillä niissä saa tuon kahdeksalta nukkumaan menijän eri huoneeseen ja keittiön ansiosta saa ainakin aamu- ja iltapalat hoidettua omassa rauhassa. Lounaat hoidettiin eväsretkimeiningillä ulkoilmassa.

Ilma oli vähän viileämpi mihin oltiin viime aikoina täällä totuttu, joten ohjelmassa oli auringonpalvonnan sijaan lähinnä rannalla kävelyä ja hiekkaleikkejä, leikkipuistoja, satamassa veneiden katselua ”vauuu!” ja majakkavierailujen sarjaankin saatiin taas yksi lisää. Tässä kuvatodisteita:

Tämä kaveri tönötti polulla, jota pitkin meidän piti päästä rantaan

Tämä kaveri tönötti polulla, jota pitkin meidän piti päästä rantaan

Tätä taas paljon

Tätä taas paljon

Rannalla ajettiin paljon autoilla, tämä näytti ihan automainokselta :)

Rannalla ajettiin paljon autoilla, tämä näytti ihan automainokselta :)

Voi rannalla leikkiä vaikka olisi vähän viileämpikin.

Voi rannalla leikkiä vaikka olisi vähän viileämpikin.

Hevoset odottivat ratsastajia rannalla.

Hevoset odottivat ratsastajia rannalla.

Satamassa oli veneitä

Satamassa oli veneitä

Rannassa perattiin tuoreehkoa kalaa

Rannassa perattiin tuoreehkoa kalaa

Harmitti kun ei tullut kylmälaukkua mukaan

Harmitti kun ei tullut kylmälaukkua mukaan

West Portin majakka

West Portin majakka

Majakan korkeisiin portaisiin ei saanut mennä kantorinkan kanssa, isä ja lapsi kurkistaa siis alhaalta

Majakan jyrkkiin portaisiin ei saanut mennä kantorinkan kanssa, isä ja lapsi kurkistaa siis alhaalta

Ei paljon päätä huimannut. Merivesi ei todellakaan ollut mitään lämmintä...

Ei paljon päätä huimannut. Merivesi ei todellakaan ollut mitään lämmintä…

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s