Lähilomailua, osa 2

Tänäkin viikonloppuna säät edelleen suosivat, joten matkaan jälleen! Tällä kertaa suunta oli kohti Whidbey Islandia, jonne on lyhyt lauttamatka. Paikanpäällä löysimme hienon, pitkän hiekkarannan, ja vaikkei nyt mikään bikinikeli ollutkaan, niin lapsi luonnollisesti läträsi rantavedessä ja -hiekassa sydämensä kyllyydestä. Sitten evästauko ja päiväunet autossa. Ja taas tapahtui päiväuni-teleporttaus – puolitoista tuntia ja olimmekin Seattlen eläintarhassa! Sinne oli syntynyt uusi kirahvivauva, jota etupäässä menimme katsomaan, mutta vauva oli lepäilemässä tallissaan emmekä nähneet vilaustakaan :( Mutta muita eläimiä onneksi nähtiin taas (ja yksi isommista kirahveista lounastauollaan).

Eläintarhakierroksen päättyessä kello olikin sopivasti vähän jälkeen neljän, joka tarkoittaa täällä yleistä happy hour -aikaa. Ja se taas tarkoittaa sitä, että monissa ravintoloissa saa hyvää ruokaa (juoman lisäksi) halvalla. Ja koska ne neljän aikaan vasta availevat oviaan (ja sen takia houkuttelevat asiakkaita halvoin hinnoin), on se juuri hyvä aika mennä ravintolaan pikkulapsen kanssa – kukaan ei ole vielä väsynyt eikä liian nälkäinen huutaakseen eikä kukaan mulkoile pahalla silmällä viereisestä pöydästä jos vaikka spagetti putoaa syömisen tuoksinnassa lattialle, koska viereisissä pöydissä ei ole vielä ketään :) Mistral sai meiltä täydet pisteet, myös lapsen huomioimisessa.

Ja sitten taas ne kuvatodisteet:

Viimeinen auto lautalla - winning!

Viimeinen lauttaan mahtunut auto – winning!

Päättäväinen askel

Päättäväinen askel

Leikin jäljet

Leikin jäljet

Äidin sandaalit jalkaan

Äidin sandaalit jalkaan

Tämä tyyppi päästi meidät yllättävän lähelle

Tämä tyyppi päästi meidät yllättävän lähelle

Rakkauden ajopuu

Rakkauden ajopuu

Hiljaiset kaverit

Hiljaiset kaverit

Kirahvi lounaalla

Kirahvi lounaalla

Leijonanpentu ottaa rennosti

Leijonanpentu ottaa rennosti

Norsu halusi tällä kertaa näyttää enimmäkseen takapuoltaan

Norsu halusi tällä kertaa näyttää enimmäkseen takapuoltaan

Tarkkasilmäinen kaveri

Tarkkasilmäinen kaveri

Karhut näkyivät tällä kertaa valitettavasti vain lasin läpi

Karhut näkyivät tällä kertaa valitettavasti vain lasin läpi

Saukot olivat vähän turhan liukkaita liikkeissään, tuli vain huonoja kuvia

Saukot olivat vähän turhan liukkaita liikkeissään, tuli vain huonoja kuvia

Mainokset

2 thoughts on “Lähilomailua, osa 2

  1. Minusta tuo saukkokuva on ihana :) Lutra-lutra elementissään sinisessä.
    Ja jee, kirahvivauva! Sivuanekdootti: Olimme eläintarhassa kun äippäkirahvi oli aika pulleana. Siinä kyselimme vapaaehtoiselta kirahvin raskausajasta yms. kun K. bongasi etualalla strutsinmunia. ”Ja nämä ovat niitä seepranmunia, vai mitä?” Naurahdin vapaaehtoiselle vitsaillen, ”Häneltä jäi koulun biologiatunnit väliin, sori.” Sanoin K:lle: ”Mutta ne eivät ole raidallisia joten ei ne voi olla seepran!” K: ”Niin, se on yleinen väärinkäsitys seepranmunien ulkonäöstä.” Vapaaehtoinen: ”Te ette ole tosissanne, ettehän?” Raasu on varmasti saanut kuulla olettamuksia jos jonkinlaisia…. :D

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s