21. luukku: Vääränvärinen

Aiemmin olikin jo puhetta niistä sisustusohjelmista ja asunnonetsimis-ohjelmista. No, yksi asia yhdistää kaikkia näissä ohjelmissa esiintyviiä ihmisiä, olivat he sitten mistä maasta tahansa kotoisin. Nimittäin pikkuasioihin puuttuminen. Maaliväri ei miellytä, keittiön hana on ruma, puutarhassa on väärän väriset kukat.

Se lamppu, mitä en itse kaupasta valitsisi, mutta joka ihan hyvin palveli puolitoista vuotta.

Se lamppu, jota en itse kaupasta valitsisi, mutta joka ihan hyvin palveli puolitoista vuotta.

Mutta ne pikkuasiat ovat erilaisia eri maissa. Ennen tänne tuloa naureskelin, kuinka amerikkalaiset valittivat vääränlaisista valaisimista. Tänne muutettuani ymmärsin, että valaisimet kuuluvat täällä yleensä asunnon kiinteään kalustukseen, samoin kuin pesukoneet ja kuivausrummut. Toisinaan myös verhot (koska ne teetetään mittatilaustyönä). Myös muiden kalusteiden vaihtaminen omistajaa asunnon mukana tuntuu olevan yleisempää täällä kuin esim. Suomessa.

Jos olisin tehnyt päätöksen vain ensivaikutelman perusteella, me ei oltais ikinä ostettu tätä taloa. Seinät olivat aivan väärän väriset (tummanvihreää, oranssia, keltaista), eteisessä oli ruma kristallikruunu, eikä oikein mikään muukaan pintamateriaali ollut sellainen, minkä itse olisin kaupasta valinnut.

Vaan niin tuli tästäkin kodista omannäköinen, vaikka vierasvessassa on edelleen se kasarivalaisin ja aivan liikaa puuta, alakerrassa on laminaattilattia ja keittiön lamppukin on ihan väärässä paikassa pöytään nähden. Pikkuasiat väistyy isojen tieltä, kun tärkeämmät asiat toimii.

3 thoughts on “21. luukku: Vääränvärinen

  1. No tää on kyllä niin totta! Muuten talo on täydellinen, mutta noi pesukoneet on vääränlaiset niin ei sitä voi ostaa :D Mä aina mietin niitä ohjelmia katsoessani et eikö näille telkkari-ihmisille tuu mieleen että pesukoneen voi vaihtaa ja seinätkin maalata…

    • Niinpä, ja huvittavimmissa tapauksissa talobudjetti on vaikkapa $600k ja sitten itketään, kun on vessassa rumat kaakelit :) Meidän vessan lattian kaakelit maksoi töineen ehkä $200 :)

  2. Hahaa! Katsoimmekin juuri House Hunters International -jakson, jossa kroatialainen kiinteistönvälittäjä ensin totesi, että amerikkalaisilla on aika suuret odotukset tilasta sun muusta… ja sitten he kävelivät asuntoon sisään, jossa kommentti oli heti: en nyt tiedä, voiko tämän keittiömaalin kanssa elää… on niin ”dated” kun oli 80-lukulainen vihreä. (OK, kyseessä oli vuokra-asunto, joten maalia ei voinut vaihtaa, mutta ei nyt tulisi mieleen vuokra-asuntoa hylätä sen maalivalinnan vuoksi jos kaikki muu tärkeämpi kuten sijainti ovat kohdallaan :D)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s