24. luukku: Valoisaa joulua!

Viimeinen luukku Amerikan Meiningin vuoden 2013 joulukalenterista aukeaa tänään. Ja koska perheemme toisesta perinteisestä kalenterista löytyy myös joka joulu sama loppuhuipennus, siispä huipentuu tämäkin kalenteri uusintanumeroon.

Kuva lainattu: achristmasstoryhouse.com

Kuva lainattu: achristmasstoryhouse.com

Sillä kukapa meistä ei olisi pohtinut tätä valoasiaa, varsinkin silloin ammoisella 80-luvulla, aikana, jolloin jouluvaloja oli Suomessa lähinnä Stockmannin näyteikkunassa, Aleksin yläpuolella (ja no, Tampereen Hämeenkadullakin). Katsoo sitten mitä tahansa jouluelokuvaa, siellä niitä näkyy. Onko niitä ”talojen ääriviivat piirretty jouluvaloin” -taloja oikeasti olemassa?

Kyllä, on niitä. Tässä meidänkin lähiympäristössä aika monta. Enemmistössä on kuitenkin valoton tai sellainen aika hillitty jouluvalaistus: pari valosarjaa pihakasvillisuudessa tai ulko-oven läheisyydessä. Ja sitten on niitä, jotka menee all out. On olemassa jouluvalaistukseen erikoistuneita firmoja, jotka suunnittelevat, toteuttavat ja purkavat pois naapuria komiammat valospektaakkelit. Ja sitten on kokonaisia naapurustoja, joissa jouluvalaistus ja -koristelu on vuoden kohokohta ja tuhansia kävijöitä keräävä tapahtuma (ja käsittääkseni ihan vaatimuksena asukasyhdistyksen jäsenyydessä). Tänään kävimme jouluvieraidemme kera yhdessä näistä jouluvalaistusnähtävyyksistä, ja olihan se pienelle ihmiselle elämys. Aikuisen pitää vaan pistää päähänsä sellaiset kitschin poistavat lasit ja nauttia valon ihmeistä.

kuusi

Joo kyllä minä niitä valojakin suunnittelin, mutta ehkä sitten ensi jouluna. Tänä jouluna meillä sentään on ihan oikea kuusi (aikuiselämäni ensimmäinen!) ja siinä valot. Ja koristeet. Ja takanreunuksen joulusukatkin valmistuivat jo ihan monta tuntia ennen vieraiden saapumista (äidille terveisiä – ihan itse ompelin, älä huomioi vetäviä saumoja :). Eli kyllä tässä on joulua valmisteltu, kuulkaa. Lohi on graavaantumassa, romanialaiset kaalikääryleet muhimassa, idyllinen piparkakkujen leivontahetki lasten kanssa suoritettu (joo se sujui lähes näin).

kuusi2 piparit sukat

Ja täten toivotan meiltä kaikilta täältä teille kaikille siellä Oikein Hyvää Joulunaikaa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s