Turvavöissä istumisen vastapaino

Viime viikolla kerroin miten lentomatkailu lapsen kanssa sujui. Eräs aspekti jäi jutusta pois, nimittäin lentokenttien leikkipaikat! Aikana ELS (Ennen Lapsen Syntymää) en koskaan edes huomioinut, että tällaisia tiloja lentoasemilla ylipäätään on, nykyään ne kuuluvat kategoriaan Suuret Elämän Helpottajat, sinne rusinoiden, tablettitietokoneiden ja Muumien joukkoon. Koska lapsen kanssa lennellessä myös mukana kulkevien matkatavaroiden määrä moninkertaistui, check-in -prosessi hankaloitui (kolmen eri maan passeja ja eri sukunimiä ja syntymätodistuksia ja toisen vanhemman kirjoittamia lentolupia ja rattaita ja turvaistuimia) ja muutenkaan aikaa ei ole koskaan liikaa, saavun mielelläni kentälle hyvissä ajoin. Tämä johtaa väistämättä siihen, että kaikkien vessavarikkokäyntien, turvatarkastushässäköiden ja kahviloissaistumisten jälkeen kentälle jää edelleen luppoaikaa. Koska 2-vuotias ei vielä tunne käsitettä “istutaan tässä portilla ja luetaan pokkareita”, leikkipaikka on vessan jälkeen ensimmäinen jota äidin katse hamuilee katosta roikkuvista opastekylteistä.

2-vuotiaallehan riittäisi periaatteessa leikkipaikaksi tavallinen tuolirivi, jonka päällä voi kiipeillä ja möyriä ja tehdä kuperkeikkoja. Äidin mielenterveydelle ja verenpaineelle on kuitenkin parempi, että on olemassa aidattu tila, jossa matkustamisesta hermostuneet ja jännittyneet pienihmiset voivat turvallisesti juoksennella päättömästi, kiipeillä ja liukua. Koska kohta täytyy kuitenkin istua turvavöihin köytettynä tuntitolkulla.

En siis vaadi leikkipaikalta paljon. Pidin aiemmin Seattlen kentän leikkipaikasta kovasti – pehmeä kokolattiamattolattia, pehmeitä “lentokoneita” ja “matkalaukkupinoja”, jotka ovat juuri Pienhenkilön kokoiselle leikkijälle tarpeeksi jänniä ja haastavia. Ei mitään suurieleistä, mutta riittävä palvelu, josta on monelle iloa. Frankfurtissa (jossa poikkesimme kesällä) oli hauska lentokonepienoismalli, johon pääsi kiipeämään sisälle (ei-niin-kiva siinä vaiheessa kun tuli lähdön hetki ja aikuisen piti mönkiä sinne sisälle lapsen perään). Helsinki-Vantaalla on kiva Reiman sponsoroima pieni leikkipaikka, joka kiipeilyn sijaan panostaa irtoleluihin – on jättilegoja, puupalikoita, piirustuspöytiä ja -tuoleja. Ja siellä oli myös nerokas idea – päiväuninurkkaus patjalla! Välilaskun aikana saatta nimittäin myös väsyttää. Toki torkkupatjalla voisi ottaa pienet tupsluurit myös reissussa rähjääntynyt aikuinen matkaaja.

Helsinki-Vantaa luottaa kotimaiseen designiin ja karuun yleisilmeeseen

Mutta sitten… Sitten tuli välilasku Tukholman Arlandassa ja leikkipaikkamaailmankuvani järkkyi iäksi. Voi ruotsalaiset, minkä taas teitte. Abba, Peppi ja nyt tämä. Kyllähän se nyt tiedetään, että olen tällainen kaappi-vadelmavenepakolainen ja suhteeni ruotsalaisuuteen on aavistuksen epäterve, mutta katsokaa nyt itsekin näitä kuvia. Ne on rakentaneet Elsa Beskowin kirjojen satumaailman! Kantarelliliukumäki! Hattumökki, jossa oli tuohikehto, johon 2-vuotiaskin mahtui leikisti nukkumaan! Ollin hiihtolatu! Sammalmätäs, jonka päältä yletti katsomaan lentokoneita kiitoradalla! Pikku-puten mustikkakori, johon pääsi kiipeilemään jättimustikoiden sekaan! Pieni punainen mökki! Hirvi!