Kieli keskellä kolmikielistä suuta

Eipä ole ollut täällä kovasti aktiivisuutta viime päivinä. No kun ei kuulkaa ole mitään kiinnostavaa kirjoitettavaa! Me käydään töissä ja päiväkodissa, ulkoillaan aurinkoisina iltoina ja pompitaan tai leikitään lentokonetta sisällä silloin kun sataa. Ei siitä oikein blogintäytettä revitä. Aina välillä tulee mieleen aihe, mutta sitten se joko unohtuu, tai sitten se paljastuukin asiaksi, josta sanottavaa löytyy kaksi ja puoli lausetta ja sitten jämähtää. Keväinen runosuonen tukos, siis.

Aika paljon olen tässä miettinyt näitä monikielisyysasioita, lueskellut kirjoja ja blogeja yhtä lehtijuttua kirjoittaessani. Tällä hetkellä perheen nuorimmaisen kielitilanne on mielestäni oikein mukava. Suomi tuntuu edelleen olevan ykköskieli, tai ainakin kotona puhuu sitä sujuvimmin. Englanti tulee kakkosena ja romania kolmantena.  Kun ei ole vertailukohteita, niin on vaikea sanoa puhuuko se nyt paljon vai vähän tai hyvin vai huonosti, mutta itsestäni on ainakin koko ajan mahtavampaa kun esim. autossa alkaa olla jo oikeasti juttukaveri siellä takapenkillä. Ihan oikea ihminen joka juttelee omia juttujaan ja vastailee jopa kysymyksiin ja kertoilee mitä päiväkodissa on tehty (joskus ne ovat ihan todellisia tapahtumia ja toisinaan ihan höpöhöpöä, kuten ”mentiin isin kanssa ambulanssilla!” – no juu, tietäisin kyllä jos olisitte menneet :) ). Koko ajan lauseet pitenee ja sanat monimutkaistuu. Englantia pujahtaa vahingossa väliin aina sana sinne toinen tänne, mutta en nyt jaksa siitä panikoida, toistan rauhallisesti kaiken vaan suomeksi ja silloin se kieli yleensä vaihtuu oikeaksi automaattisesti.

"Oanssi pipo, mummin tekemä"

”Oanssi pipo, mummin tekemä”

Ja kyllä ne siellä päiväkodissakin koko ajan sanoo, että hyvin se puhuu ja paljon ja tietää kaikki sanat mitä häneltä kysytään. Eli huoleton saa senkin kanssa ainakin toistaiseksi olla. Romania on selkeästi nyt jälkijunassa, mutta eiköhän sekin ole ihan luonnollista. Kyllä sieltäkin jo pari-kolmesanaisia lauseita silloin tällöin tulee kuitenkin. Suomi on silti selkeästi tällä hetkellä se spontaanein kieli, joka tulee ensimmäisenä suusta ulos. Toki virheitä tulee, tietenkin, kamalan vaikea kielihän tämä on. Näiden normaalien kepsutti– ja läkättö-tyylisten muunnosten lisäksi on myös tullut myös muutama hyvin omalaatuinen sana. Esim. aurinko on aunkori (älkää kysykö miten, en käsitä), rusetti on fuetti ja lusikka on fuikka. Ulkona on ulkonassa ja kaikki lumessa tapahtuva tapahtuu luntassa.

WP_20140227_18_14_28_Pro

”Isin kanssa tenniskaupassa leikkimään!”

Ja kertaus se tuntuu olevan näiden kieliopintojenkin äiti. Tammikuisen Suomen-matkan jäljiltä meillä on nyt siis kohta kaksi kuukautta lähes päivittäin kerrattu matkaa ja mitä siellä tapahtui (paljon lunta ja kylmää, kypärämyssy päähän, kuka on hänen kummisetänsä ja tätinsä ja serkkunsa jne ja mitä heidän kanssaan tehtiin). Näiden lisäksi tulee ihan yllättävissä tilanteissa aivan sekavia yksittäisiä asioita, joita tapahtui mm. lentokomatkan aikana. Esim. ”lenkoteessa (=lentokoneessa) syötiin ketsuppia” (kyllä, siellä lihapulla-annoksen mukana tuli ketsuppipaketti) tai ”mummilassa [M] söi kolme näkkileipää” (kyllä, näkkileipä maistuu).

Uusi harrastus. "Haistellaan mausteita!"

Uusi harrastus. ”Haistellaan mausteita!”

Amerikkalaista lasta kasvattava suomalaisäiti oli kuitenkin haljeta ylpeydestä, kun lapsi tässä eräänä päivänä kajautti ilmoille keskellä ruokakauppaa kirkkaasti ja kovaan ääneen ”Kiiikkukakkosen poosti! Postillokero kolme seitsemän! Kolmestaayksi Tampereemmenen, pom pom pom kiikkukakkosen pooosti!” (juu numeroiden opettelussa on vielä tekemistä :)

Mainokset

2 thoughts on “Kieli keskellä kolmikielistä suuta

  1. Oi se on niin ihana! Mulla on teitä niin ikävä. Voi kun asuisitte lähempänä.
    Meillä muuten paras on ollut ”telekosäädin”, tytöt ei pitkään aikaan huomanneet, että siinä on mitään huvittavaa.
    Katsokaas youtubesta kivat pikku kakkosen laulut ”paina sitä nappia” ja ”älä luovuta”. Uutta laulettavaa.

    • Nyt on tällä hetkellä suurinta huutoa Pikkukakkosen Musarullaa-konserttitaltioinnit, joita löytyi Areenasta monta. Parasta tuntuu edelleen olevan musiikki ja sen tahdissa on aina tanssittava, mutta noissa konserteissa on kivaa myös se, että niissä kuvataan aika paljon yleisöä ja noiden muiden lasten ilmeiden ja tekemisten katsominen tuntuu olevan vähintään yhtä tärkeää kuin itse konsertti. ”Poika taputtaa! Tytöllä on vihreä mekko!”

      Ja siis tämä ohjelmatoive on nimeltään luonnollisesti ”Nallemusiikkia!”, koska näissä konserteissa ja varsinkin alkutunnarissa esiintyy se hauska nalle.

      Meillä kaukosäädin on nimeltään ”isin kaukosäädin, ei saa koskea” :D

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s