Vettä. Water.

Ei riittänyt että Seattlen maaliskuu oli kaikkien aikojen sateisin…

Vielä torstaina aamulla mietin, että pitäisi jo ne rairuohotkin kylvää. Ja pääsiäiskoriste laittaa oveen. Murehdin meidän takan kohtaloa – se kun pitää varmaan uudelleenlaatoittaa. Ja etupihan nurmikollakin taitaa olla enemmän sammalta kuin ruohoa, mitäs sillekin pitäis tehdä.

Sitten me tultiin iltapäivällä tyttären kanssa kotiin päiväkodista ja avattiin ulko-ovi. Sisällä satoi vettä. Juu, ihan kirjaimellisesti. Yläkerrassa oli vessanpöntön putki räjähtänyt ja vettä oli lattioilla sekä ylä- että alakerrassa. Alakerrassa vahingot oli vielä pahemmat, koska vesi tuli katosta ja kasteli siis muutakin kuin pelkän lattian ja lattialistat.

Ystävien armollisella avulla olemme nyt saaneet hotellimaista hätämajoitusta viikonlopun yli, mutta arjen koittaessa asuntotarve pitää arvioida uudelleen. Vakuutusyhtiön vahinkotarkastaja tulee huomenna tutkimaan vahingot ja oletettavasti kertoo voimmeko asua talossa korjausten ajan vaiko emme. Tällä hetkellä siellä pöhisevät ainakin huomiseen asti kosteusimurit ja tuulettimet ja ties mitä muita töhöttimiä kuivausfirman miehet sinne asentelivat.

WP_20140411_17_12_29_Pro

Yhtään ei siis vielä tiedetä mitä tämä käytännössä tarkoittaa. Kuinka monta viikkoa (kuukautta?) pitää olla evakossa (missä?) ja kuinka pahasti talo täytyy repiä auki?

Evakkoretkellä uusia virstanpylväitä - ensimmäinen yö isojen lasten sängyssä!

Evakkoretkellä uusia virstanpylväitä – ensimmäinen yö isojen lasten sängyssä!

Nyt koetellaan blogistin kärsivällisyyttä ja lehmänhermoja. Yritän kuitenkin koko ajan muistuttaa itselleni, että me ollaan koko perhe kunnossa. Kenellekään ei sattunut mitään. Mitään oikeasti korvaamatonta ei tuhoutunut. Materiaa se vaan on, tavaroita. (Ja silti se pieni piru olkapäällä huutaa että “mutta kun mä tykkäsin mun tavaroista! Meidän lattia oli ihana! En mä halua etsiä uutta lattiaa ja uusia huonekaluja! Mä haluan takaisin ne mitä meillä oli! Heti!”)

Nyt meni nämä kotitalousmurheet vähän uuteen asteikkoon. Tänä keväänä taitaa meidän talon pihassa olla naapuruston hoitamattomin nurmikko ja kukkapenkki. Mutta komeimmat rakennustelineet!

Helpotti.

Helpotti.

Tämän uutisen myötä Amerikan Meininki vaikenee, ainakin hetkeksi.

Lopettamisasia on hautunut mielessä jo aika pitkään eikä suoranaisesti johdu tästä yllättävästä käänteestä. Kuten varmaan olette huomanneet, blogin kirjoitustahti on laiskistunut ja kirjoittajalla alkaa olla aiheet lopussa. Tosiasia on nyt se, että tässä lähes neljän ja puolen vuoden blogielämän aikana kaikki alkaa olla sanottu. Uusista ja jännistä asioista on tullut normaalia ja tavallista. Rajanvedosta henkilökohtaisen ja julkisen välillä on tullut entistä hankalampaa, kun oikeastaan mitään muuta kerrottavaa ei ole, kuin että mitä tänään laitettiin ruuaksi (tilattiin pitsat) tai mitä lapsi leikki päiväkodissa. Alunperin lähipiirille tarkoitetusta kuulumis-blogista kehittyi ulkosuomalaisen humoristinen tilitysblogi ja sitten taas taannuttiin pelkäksi kuulumisten kertaamiseksi.

Olenkin siis päättänyt laittaa Amerikan Meiningin telakalle. Tauolta saatetaan vielä heräillä, mutta ainakin pariksi kuukaudeksi menee nyt hanat kiinni. Hengähdystauko.

Pieni urpilainen minussa haluaa nyt aivan ensimmäiseksi kiittää kaikkia jotka olette jaksaneet blogiani seurata joko pitkään tai vasta lyhyen aikaa. Edelleen hämmästelen joka postauksen jälkeen kuinka paljon teitä on (ja myös ihmisiä joita en edes tunne! Oho!).

Blogin kirjoittaminen on ollut mieluinen harrastus ja hyvä tapa pitää yllä kielitaitoa, kun arkikieli muuten on toinen. Kirjoittamista (ja varsinkaan suomeksi kirjoittamista) en haluaisi kokonaan lopettaa.  Mielessä on kaikenlaisia ideoita, mutta nyt ensin sinne tauolle. Blogiakkuja lataamaan. Nauttimaan keväästä (eli kiertämään rautakaupoissa ja asumaan väliaikaismajoituksissa) ja syömään sipsejä.

Voikaa hyvin, tarkistakaa sulkuventtiilinne sijainti ja ennen kaikkea: Amerikan meininki!

Kieli keskellä kolmikielistä suuta

Eipä ole ollut täällä kovasti aktiivisuutta viime päivinä. No kun ei kuulkaa ole mitään kiinnostavaa kirjoitettavaa! Me käydään töissä ja päiväkodissa, ulkoillaan aurinkoisina iltoina ja pompitaan tai leikitään lentokonetta sisällä silloin kun sataa. Ei siitä oikein blogintäytettä revitä. Aina välillä tulee mieleen aihe, mutta sitten se joko unohtuu, tai sitten se paljastuukin asiaksi, josta sanottavaa löytyy kaksi ja puoli lausetta ja sitten jämähtää. Keväinen runosuonen tukos, siis.

Aika paljon olen tässä miettinyt näitä monikielisyysasioita, lueskellut kirjoja ja blogeja yhtä lehtijuttua kirjoittaessani. Tällä hetkellä perheen nuorimmaisen kielitilanne on mielestäni oikein mukava. Suomi tuntuu edelleen olevan ykköskieli, tai ainakin kotona puhuu sitä sujuvimmin. Englanti tulee kakkosena ja romania kolmantena.  Kun ei ole vertailukohteita, niin on vaikea sanoa puhuuko se nyt paljon vai vähän tai hyvin vai huonosti, mutta itsestäni on ainakin koko ajan mahtavampaa kun esim. autossa alkaa olla jo oikeasti juttukaveri siellä takapenkillä. Ihan oikea ihminen joka juttelee omia juttujaan ja vastailee jopa kysymyksiin ja kertoilee mitä päiväkodissa on tehty (joskus ne ovat ihan todellisia tapahtumia ja toisinaan ihan höpöhöpöä, kuten ”mentiin isin kanssa ambulanssilla!” – no juu, tietäisin kyllä jos olisitte menneet :) ). Koko ajan lauseet pitenee ja sanat monimutkaistuu. Englantia pujahtaa vahingossa väliin aina sana sinne toinen tänne, mutta en nyt jaksa siitä panikoida, toistan rauhallisesti kaiken vaan suomeksi ja silloin se kieli yleensä vaihtuu oikeaksi automaattisesti.

"Oanssi pipo, mummin tekemä"

”Oanssi pipo, mummin tekemä”

Ja kyllä ne siellä päiväkodissakin koko ajan sanoo, että hyvin se puhuu ja paljon ja tietää kaikki sanat mitä häneltä kysytään. Eli huoleton saa senkin kanssa ainakin toistaiseksi olla. Romania on selkeästi nyt jälkijunassa, mutta eiköhän sekin ole ihan luonnollista. Kyllä sieltäkin jo pari-kolmesanaisia lauseita silloin tällöin tulee kuitenkin. Suomi on silti selkeästi tällä hetkellä se spontaanein kieli, joka tulee ensimmäisenä suusta ulos. Toki virheitä tulee, tietenkin, kamalan vaikea kielihän tämä on. Näiden normaalien kepsutti– ja läkättö-tyylisten muunnosten lisäksi on myös tullut myös muutama hyvin omalaatuinen sana. Esim. aurinko on aunkori (älkää kysykö miten, en käsitä), rusetti on fuetti ja lusikka on fuikka. Ulkona on ulkonassa ja kaikki lumessa tapahtuva tapahtuu luntassa.

WP_20140227_18_14_28_Pro

”Isin kanssa tenniskaupassa leikkimään!”

Ja kertaus se tuntuu olevan näiden kieliopintojenkin äiti. Tammikuisen Suomen-matkan jäljiltä meillä on nyt siis kohta kaksi kuukautta lähes päivittäin kerrattu matkaa ja mitä siellä tapahtui (paljon lunta ja kylmää, kypärämyssy päähän, kuka on hänen kummisetänsä ja tätinsä ja serkkunsa jne ja mitä heidän kanssaan tehtiin). Näiden lisäksi tulee ihan yllättävissä tilanteissa aivan sekavia yksittäisiä asioita, joita tapahtui mm. lentokomatkan aikana. Esim. ”lenkoteessa (=lentokoneessa) syötiin ketsuppia” (kyllä, siellä lihapulla-annoksen mukana tuli ketsuppipaketti) tai ”mummilassa [M] söi kolme näkkileipää” (kyllä, näkkileipä maistuu).

Uusi harrastus. "Haistellaan mausteita!"

Uusi harrastus. ”Haistellaan mausteita!”

Amerikkalaista lasta kasvattava suomalaisäiti oli kuitenkin haljeta ylpeydestä, kun lapsi tässä eräänä päivänä kajautti ilmoille keskellä ruokakauppaa kirkkaasti ja kovaan ääneen ”Kiiikkukakkosen poosti! Postillokero kolme seitsemän! Kolmestaayksi Tampereemmenen, pom pom pom kiikkukakkosen pooosti!” (juu numeroiden opettelussa on vielä tekemistä :)

…Miksi viehättää sua kylki petä–savupiipun?

Meillä on uusi ystävä, nimeltään Nakke. Nakella on kevättä rinnassa ja varmaankin ns. haku päällä. Tapasimme hänet ensi kerran pari viikkoa sitten sunnuntaiaamuna, kun yhtäkkiä kesken aamiaisen olohuoneen takasta alkoi kuulua ihmeellinen pärinä. Lyhyen ihmettelyn jälkeen kävi ilmi, että se on kuin onkin erheentynyt tikanpöljäke, joka takapihallamme tönöttävien yhdeksän männyn sijaan oli päättänyt että paras hakkaamiskohde onkin meidän savupiipun metallisuojalevy. Pärisee kuulkaa komeasti, sen voin sanoa.

Ja tänä aamuna heräsin siihen samaan ääneen. Kävin tervehtimässä Nakkea pihalla ja hän lähti sitten muualle riiuuhommiin, kun sovittiin että annetaan lapsen vielä vähän nukkua, että äiti ehtii käydä suihkussa ja keittää puuron ensin.

p.s. Kirsikatkin kukkii jo, mutta en ole ehtinyt kameroineni ulos päivänvalon aikaan, joten teidän on nyt uskottava minua ihan näin ilman kuvatodisteitakin.

Kevätkuumetta, kirjaimellisesti.

Kaksi varmaa kevään merkkiä: sitkeä flunssa ja veroilmoitusahdistus.

Viime viikko vietettiin sairastuvalla. Perheen nuorin ei onneksi ollut kovin kipeä, mutta kävi tarpeeksi kuumana (siinä 38,5 asteessa keskimäärin), ettei voinut päiväkotiin mennä. Minä olin aamupäivät töissä ja iltapäivät kotona ja mies toisinpäin. Sen ajan kun lapsi ei nukkunut päiväunia, katsoimme sylikkäin sohvalla muumeja (hän ei juuri muuten ole sylissäistujatyyppiä, ellei kuvaan kuulu vähintään kolmen Minttu-/Veera-/Teemu- tai Myyrä-kirjan lukeminen). Torstaina oli se lakisääteinen kuumeeton toipilaspäivä, jolloin ohjelmassa oli enimmäkseen tätä:

Maja

Maja

Perjantaina oli jo aika päästä neljän seinän sisältä ulos. Lapsi lähes juoksi päiväkotiin sisään ja hoitajatkin iltapäivällä ihmetteli, että neiti on ollut niin hyvällä tuulella koko päivän. ”No kai nyt kun joutui olemaan meidän kanssa neljä päivää kotona”, vastasin :)

Loppuviikon lämpimät aurinkoiset kevätilmat loppuivat luonnollisesti perjantai-iltaan. Viikonloppuna piti siis keksiä muita aktiviteetteja, mutta kotona sisällä kököttäminen oli pois laskuista. Lauantaiaamun pelasti Suomikoulu.

Sen jälkeen kävimme tenniskaupassa (leikkimässä):

WP_20140227_18_14_44_Pro

Ja kirjastossa:

"kiijastoon! tiekoneelle!"

”kiijastoon! tiekoneelle!” (Tsekatkaa mahtavat pandakuulokkeet)

Ja akvaariossa:

Meritähtiallas

Meritähtiallas

Lapsen nukahdettua sunnuntai-iltana alkoi vanhempien jokakeväinen Rasittava Asia Joka On Pakko Tehdä, eli n. miljoonan eri numeron kaiveleminen veroilmoitusta varten. Emme tee täkäläistä veroilmoitustamme itse, luojan kiitos, mutta oikeiden numeroiden ilmoittaminen on silti omalla vastuullamme. Tilintarkastaja laittelee ne sitten oikeisiin lokeroihin. Sen lisäksi että ostimme viime vuonna talon ja mies vaihtoi työnantajaa, olemme edelleen myös Suomessa verovelvollisia, mikä tekee tästä keväthässäkästä astetta monimutkaisempaa (emmekä siksi halua täytellä ilmoitustamme itse, koska taatusti emme osaisi anoa kaikkia mahdollisia vähennyksiä ja venkslauksia, jotka ammattilainen osaa tehdä). Mutta siis. Suklaata kuluu, kuulkaa. (Ja vähän punaviiniäkäin ehkä :)

Se jokakeväinen paniikin tunne

Eihän tässä nyt ehdi blogiin kirjoitella, kun on nuo olympialaiset. Tällä kertaa löysimme tavan vältellä tyhmää NBC-kanavaa: meilläpäs näkyy kanadalainen kanava, ja ihan HD:nä! Enimmäkseen sielläkin toki näytetään curlingia, mutta sentään jääkiekkokin huomioidaan ja myös muiden maiden suoritukset kuin pelkästään kotimaan. Olen nähnyt asioita jopa suorana lähetyksenä! Penkkiurheilijan usko maailmankaikkeuteen on palautumassa.

Olympiaurheilun lisäksi täällä puhaltelee kevättuulet. Siis ihan oikeasti. Toissapäivänä iltakävelyllä puhalteli aika voimakkaasti, mutta puolivälissä tajusin, että tuuli ei ollut enää sellainen hyisenkostea talvituuli, vaan lempeämpi, hyväntuoksuinen kevättuuli! Illat on myös jo huomattavasti valoisampia, mikä tarkoittaa iltakäyntejä leikkipuistoon! (Talvella ei voi mennä iltaisin leikkipuistoihin, koska niissä ei ole valoja.) Ja linnutkin karjuu (=isäni käyttämä termi) jo kovaa. Sieltä se tulee, kevät. (Krookukset tai narsissit ei meidän pihalla kuki, koska ne kukkasipulit nyt on edelleen siellä kaupan hyllyssä. Istutetaan sitten aikanaan kesäkukat. Ehtiihän tuota.)

Moisiolammen ompelimosta tuli torstaina keväinen piristyspaketti ja toinen lahjamekoista piti toki saada päälle heti eilen päiväkotiin. Lapsi on jo oppinut erään vahvan totuuden elämästään. Hän osoittaa lähes kaikkia tekstiilituotteita sanoen “mummin tekemä” ja melkein aina voi vaan myötäillä. Pipo – on, se on mummin tekemä. Huppari – juu, sekin on mummin tekemä. Matto – juu, matotkin on mummin tekemät. Kenkien kohdalla pitää tuottaa pettymys – ei kulta, nahkakenkiä ei mummikaan osaa tehdä.

Uusi mekko (ja huomatkaa verhot!)

Uusi mekko (ja huomatkaa verhot!)

Amatööriäiti täällä painiskelee kevät- ja kesävaatekaaoksessa. Jälkeläinen kasvaa alaraajoistaan sitä vauhtia, että alaosan vaatetusta pitäisi olla päivittämässä koko ajan, vaikka paidoista ja mekoista mahtuu vielä yli vuodentakaisetkin. Enkä edes aloita kenkäasiasta. Voisiko tän koko vaatehuoltoprosessin ulkoistaa? Kuukausimaksua vastaan kotiovelle tulisi kerran viikossa puhtaat ja sopivat vaatteet viikattuina ja sitten käytön jälkeen ne veisi joku POIS (nimim. 12 laatikollista pieneksi jäänyttä lastenvaatetta vie kaapissa tilaa)? Voisin harkita samaa palvelua myös omille vaatteilleni (koska joka aamu on se sama ongelma. Ei MITÄÄN päällepantavaa.)

Talokaupat tehtiin kutakuinkin tasan vuosi sitten. Muutto tapahtui vappuna. Moni on kysynyt “onko teillä nyt kaikki valmiina siellä talossa?” No ei aivan ole. Lapsen huoneeseen saatiin verhot ikkunaan viikko sitten. Muissa ikkunoissa ei verhoja (tai tankoja) vielä ole. Keittiössä ei ole ruokakomeroa. Takassa ei ole sisusta (siis kaasutakka, josta se takkaelementti puuttuu). Vieraskylppäri on karmea. Alakerran pikkuvessa on karmea. Leikkihuone on ihonvärinen. Leikkihuoneen valaisin on ruma. Keittiön valaisin on ruma. Taulut puuttuu seiniltä edelleen. Kodinhoitohuoneessa ei ole liinavaatekaappia eikä hyllyjä siivousvälineille.

Mitä me siis olemme muuton jälkeen saaneet tehtyä? No, sen verhotangon tytön huoneeseen. Hyllyt makuuhuoneen vaatekaappiin. Eteiseen uuden valaisimen sen kasarihenkisen hirvitys-muovikristallikruunun sijaan ja eteiseen naulakot. That’s it. Mutta siis hei hiljaa hyvä tulee!

Turvavöissä istumisen vastapaino

Viime viikolla kerroin miten lentomatkailu lapsen kanssa sujui. Eräs aspekti jäi jutusta pois, nimittäin lentokenttien leikkipaikat! Aikana ELS (Ennen Lapsen Syntymää) en koskaan edes huomioinut, että tällaisia tiloja lentoasemilla ylipäätään on, nykyään ne kuuluvat kategoriaan Suuret Elämän Helpottajat, sinne rusinoiden, tablettitietokoneiden ja Muumien joukkoon. Koska lapsen kanssa lennellessä myös mukana kulkevien matkatavaroiden määrä moninkertaistui, check-in -prosessi hankaloitui (kolmen eri maan passeja ja eri sukunimiä ja syntymätodistuksia ja toisen vanhemman kirjoittamia lentolupia ja rattaita ja turvaistuimia) ja muutenkaan aikaa ei ole koskaan liikaa, saavun mielelläni kentälle hyvissä ajoin. Tämä johtaa väistämättä siihen, että kaikkien vessavarikkokäyntien, turvatarkastushässäköiden ja kahviloissaistumisten jälkeen kentälle jää edelleen luppoaikaa. Koska 2-vuotias ei vielä tunne käsitettä “istutaan tässä portilla ja luetaan pokkareita”, leikkipaikka on vessan jälkeen ensimmäinen jota äidin katse hamuilee katosta roikkuvista opastekylteistä.

2-vuotiaallehan riittäisi periaatteessa leikkipaikaksi tavallinen tuolirivi, jonka päällä voi kiipeillä ja möyriä ja tehdä kuperkeikkoja. Äidin mielenterveydelle ja verenpaineelle on kuitenkin parempi, että  on olemassa aidattu tila, jossa matkustamisesta hermostuneet ja jännittyneet pienihmiset voivat turvallisesti juoksennella päättömästi, kiipeillä ja liukua. Koska kohta täytyy kuitenkin istua turvavöihin köytettynä tuntitolkulla.

En siis vaadi leikkipaikalta paljon. Pidin aiemmin Seattlen kentän leikkipaikasta kovasti – pehmeä kokolattiamattolattia, pehmeitä “lentokoneita” ja “matkalaukkupinoja”, jotka ovat juuri Pienhenkilön kokoiselle leikkijälle tarpeeksi jänniä ja haastavia. Ei mitään suurieleistä, mutta riittävä palvelu, josta on monelle iloa. Frankfurtissa (jossa poikkesimme kesällä) oli hauska lentokonepienoismalli, johon pääsi kiipeämään sisälle (ei-niin-kiva siinä vaiheessa kun tuli lähdön hetki ja aikuisen piti mönkiä sinne sisälle lapsen perään). Helsinki-Vantaalla on kiva Reiman sponsoroima pieni leikkipaikka, joka kiipeilyn sijaan panostaa irtoleluihin – on jättilegoja, puupalikoita, piirustuspöytiä ja -tuoleja. Ja siellä oli myös nerokas idea – päiväuninurkkaus patjalla! Välilaskun aikana saatta nimittäin myös väsyttää. Toki torkkupatjalla voisi ottaa pienet tupsluurit myös reissussa rähjääntynyt aikuinen matkaaja.

Helsinki-Vantaa luottaa kotimaiseen designiin

Helsinki-Vantaa luottaa kotimaiseen designiin ja karuun yleisilmeeseen

Mutta sitten… Sitten tuli välilasku Tukholman Arlandassa ja leikkipaikkamaailmankuvani järkkyi iäksi. Voi ruotsalaiset, minkä taas teitte. Abba, Peppi ja nyt tämä. Kyllähän se nyt tiedetään, että olen tällainen kaappi-vadelmavenepakolainen ja suhteeni ruotsalaisuuteen on aavistuksen epäterve, mutta katsokaa nyt itsekin näitä kuvia. Ne on rakentaneet Elsa Beskowin kirjojen satumaailman! Kantarelliliukumäki! Hattumökki, jossa oli tuohikehto, johon 2-vuotiaskin mahtui leikisti nukkumaan! Ollin hiihtolatu! Sammalmätäs, jonka päältä yletti katsomaan lentokoneita kiitoradalla! Pikku-puten mustikkakori, johon pääsi kiipeilemään jättimustikoiden sekaan! Pieni punainen mökki! Hirvi!

WP_20140203_12_44_05_Pro WP_20140203_12_44_40_Pro WP_20140126_02_48_55_ProWP_20140126_02_50_44_ProWP_20140126_02_49_00_ProWP_20140126_02_50_02_Pro

Olisin halunnut jäädä sinne itsekin leikkimään mieluummin kuin jatkamaan istumista  2,5- ja 7,5-tuntisille lennoille.

 

Olkaa niin hyvät – Amerikan Meiningin lahjomaton lentokenttien leikkipaikkavertailu 2014:

Helsinki-Vantaa

+ patja torkkumista varten

+ leluja

+ piirustuspaperia (oli jopa tyhjää!)

– levoton paikka, suoraan käytävällä

– värikynistä oli terät teroitusta vailla

– ei kiipeiltävää tai liu-uttavaa (hintavien Aarnio-Puppyjen sijaan olisi voinut olla vaikka Plasto-mopoja, jos suomalaista designia pitää oleman)

– kova ja kylmä lentokenttälattia, ei ideaali riehuntaan

3/5

 

Seattle-Tacoma

+ kivoja kiipeily”möykkyjä” (pehmeää muovia, ei vaurioita): voi kiipeillä, hyppiä, mönkiä, liukua

+ vaipanvaihtofasiliteetit heti leikkipaikan yhteydessä

– ei suljettavaa porttia, karkailuvaara

– varmaan aika tylsä vähän vanhemmalle lapselle

2/5

 

Tukholma-Arlanda

+ Ei leikkipaikka vaan satumaailma. Paljon tekemistä.

+ sammalennäköinen, epätasaiseksi “metsämaastoksi” tehty mattolattia

+ Vessa suoraan leikkipaikan yhteydessä

+ Aidattu alue ja aitakin maalattu pirteän keltaiseksi ja hyvin naamioitu.

– Aiheutti aikuiselle akuutin Elsa Beskow -puutostilan

– Vaikea saada lasta lähtemään pois

5/5